keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Perhe ♥

En ole aiemmin kirjoitanut mun perheestä. Nyt on se sopiva hetki kirjoittaa.
Mun vanhemmat ovat onnellisesti naimisissa yli 20 vuotta, mutta tutustuivat toisiinsa paljon aiemmin. On aina ihana katsella heitä yhdessä, kuinka onnellisia he oikeasti ovat. Enkä ole ainoa joka noin sanoo, moni heidän ystävä myös ihailee heitä. Mun vanhemmat ovat mulle todella tärkeitä!
Mun lisääksi on vielä kolme sisarusta. Oon vanhin perheessä, ja ainoa tyttö. Aiemmin unelmoin, että mulla olisi pikku sisko, mutta loppujen loppuks näin on parempi, että oon ainoa tyttö perheessä, siinä on omat etudet :D
Vanhin veli on jo keväällä valmistumassa ammattikoulusta. Toinen vuoden päästä pääsee perus koulusta ja nuorin siirtyy kohta ylä-asteelle. Oon usein ihan pihalla heidän iästä, koska he edelleen ovat mulle pikkuisia ja muistin kuvassa on heidän leiki-ikä. Jep, lapset kasvaa liian nopeasti :D Meidän perhe on todella läheinen.
Vanhemmat ovat pienestä lähtien kasvataneet meidät hyvin, opettaneet miten tärkeä perhe on. En kyllä teininä sitä ymmärtänyt, mutta nyt aikuisena, ja myös äitinä ku oon, ymmärrän ja olen kiitollinen mun vanhemmille siitä!
Vaikka meillä kaikilla on ne omat kiireet, merkki päivät, kutenki synttärit vietetään yhdessä. Äiti on aina todella innossa kokkailemassa venäläiset perinteiset herkut meidän yhteiseen pöytään. Vaikka meillä ei ole mitään tiettyä perinetta, meillä on kuitenkin ne omat juttunsa, omat läppät ja puheen aiheet, jota vaan me ymmärretään.
Se on vaan niin ihana päästä perheen kanssa yhteisen pöydän äären ja nauttia toisten seurasta. Mulle se ei ole enää joka päivineen asia, koska asunut jo kohta 6 vuotta omilla. Sen takkia osaan arvosta ne yhteiset hetket perheen kanssa enemmän ku koskaan aemmin.
Onneksi kuitenkin puhelimen kauttaa yhteyden pito on todella helppo, ja ollaan lähes joka päivä yhteydessä.♥




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti